keskiviikko, 22. helmikuuta 2012

Le Flöör

Olen täysin ilman mitään stressiä ottanut yhden asian hitaanlaisesti. Tämä on kukat. En ole huolissani sillä kukkia kyllä kasvaa, tein minä sitten varauksen niistä tahi en. Olinkin jokseenkin hämmästynyt kun esimerkiksi kukkakauppa InBloom ilmoitti varauskalenterinsa olevan jo täynnä. En huolestunut, minulla on ensi viikolla tapaaminen erittäin paljon kehutun ja kansainvälisesti palkitun Pirjo Kopin kanssa. Pirjo on myös Espoolainen mikä on ihan positiivista ajatellen Espoossa pidettäviä häitämme. (Meinasin kirjottaa häitäni :D)

Olen muuten kanssamorsiammieni mukaisesti TÄYSIN hurahtanut pioneihin. Itkettää melkein ajatella miten kotipihani pionit voivat tämän epävakaan talven jäljiltä.
Tämän lisäksi olen lähettänyt kyselyn Sellon Visuelleen. Muista en olekaan tällä hetkellä juurikaan kiinnostunut. Enkä oikeastaan edes tiedä että mitä ihmettä haluaisin. Buffaan ei oikeen mahdi mitään isoa, pöytiä on taas miljoona. Vaikka pääsinkin jo vähän asettelun makuun kun sain ihanalta Jotain Sinistä-blogin Picatalta juhlapaikkamme, Villa K:n pohjapiirustuksen. Aloinkin värkkäilemään jättimäisiä kahdeksan hengen pöytiä joita saliin mahtuisi kahdeksan kappaletta. Tämän lisäksi yksi pidempi pöytä "kunniavieraille" 9 hlö plus meidän pojat. Tämä kuitenkin tekisi vasta max. 75 vierasta. Emme ole vielä lyöneet vieraslistaa lukkoon ja se poukkoilee jossain 70-120 hengen välillä ja ehkä uhkarohkeasti laskisin noshowtakin noin 20%.

Oli miten oli, olen taas äärettömän paljon viisaampi jo pelkän kukkamaestron tapaamisen jälkeen. Oletan että hän avaa silmäni monessakin asiassa ja ehkä jopa siinä on meidän floristimme.

Lisäksi sovin ompelijan kanssa että tulen hakemanaan ensi viikon perjantaina pukuni kotiin!

Tarkistin myös että olen varmasti lähettänyt Villa K:n sen menu-ehdotuksen ja kyllä olen, ihan oikeaan osoitteeseen ja tasan kuukausi sitten vielä. Eilen sitten lähetin toisen viestin jossa utelin pitkälti tekniikasta ja muista yksityiskohdista sekä ehdotin tapaamista häiden tiimoilta. Jotenkin tuntuu että ihan turha odotella vastausta ainakaan ihan heti. Pitää varmaan vaan yrittää soittaa kun ei tässä ainakaan ole mahdollisuutta mennä lounasaikaan käymään. Vähän turhan pitkä matka ja kenen edes saisin sinne siihen aikaan päivästä mukaan. En nimittäin tunne ketään joka olis niillä suunnilla edes töissä...

4 kommenttia:

  1. Meillä on kans Pirjon kans treffit ens viikolla!:D

    VastaaPoista
  2. Pirjo? Pirjo kuka? Haluun hänen sähköpostinsa :D Meen huomenna taas lounaalle Villa K:hon ja oon päättäny saada sen naisen käsiini ja saada hänet meidän häävastaavaksi.

    Ja hyvä että pohjapiirrustuksesta oli hyötyä :) Munki pitäis alkaa miettiä näitä kukka asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo Koppi!
      Törmäsin ekan kerran häämessuilla ja vaikka ärhäkän pinkki messuosasto ei ollutkaan ihan se mikä minun mielenkiinnon herätti, kaikki palkinnot ja saavutukset puhui puolestaan ja sovin tapaamisajan. Tämä on myöskin ainoa tapaaminen kukkien osalta jonka olen sopinut :)

      Saas nähä tekeekö tällöinkin vaikutuksen!

      pirjo.koppi@luukku.com
      0405217272

      Poista
  3. Täällä kans yks pioneihin hurahtanut! Hirvittää vaan kun ne tuppaa nuupahtamaan niin helposti et en tiedä uskaltaako niitä sit kimppuun ajatella :(

    VastaaPoista